Pari viimepäivää oli tosiaan ihan älyttömän tuskasii - en keksi mitään muuta sanaa kuvaamaan sitä olotilaa. Olin ottanu subuu viimeks lauantaina herättyäni ja tiistai aamusta alko se helvetti. Jep, reflathan sieltä tuli. Itkin niitä oloja ku se oli vaan jotai niin hirveetä. Yritin psyykkaa itteeni mut eipä se paljoo auttanu. Tramaleita ja bentsoja söin, ne jeesas vähän, ei kuitenkaa tarpeeks. Niittenki jälkeen oli tosi tuskanen ja ahdistunu olo, hirvee vitutus koko maailmankaikkeut kohtaa, välil oli tukalan kuuma nii et teki mieli kiskoo kaikki vaatteet veke ja mennä jonnekki pakastimee istumaa ja seuraavaks olinki iha jäässä ja tärisin kolmen peiton alla - kuitenki hiki valuen. Ei kivaa. Jokapaikkaan sattuu, oksettaa. Unikaan ei tuu. Ja mainitsinko jo sen ahdistuksen? Ja tuskasuuden.
Jokatapaukses, yritin kuitenki viedä ajatuksii pois tosta ku koko päivän olin vaan maannu oloissani sängyssä. Ylös nouseminen oikeesti autto, ainaki henkisee huonoo oloo minkä koen kaikis asioissa pahempana ku fyysisen. Kävin mun mummin luona kylässä ja se ilahtu nii paljo mun vierailusta et pakosti siin tuli hyvä mieli. Juttelin sen kans kaikkee syvällistä tunnin ajan ja ku lähin kotiin nii oli paljo parempi fiilis. Fyysisesti viel ihan paskana mut se ahistus ja tuskasuus helpotti huomattavasti. En kuitenkaa kestäny sitä fyysistä huonoo oloo nii pakkohan ne subut oli lähtee hakee. Luovuttaja..
Ihmeellistä kyllä tää kaikki herätti mut ihan kunnol, viimestään sillon ku löin ne ekat vedot kolmeen päivään. Kaikki reflat hävis ja jäljelle jäi vaan se hyvä tunne mikä mul oli ollu henkisesti sen jälkeen ku mummin luona kävin. Aloin siin miettii et miks mä oikeesti oon saanu itteni tähän kuntoon. Oon alitajusesti tienny et ennenpitkää tää mun kaman käyttö vie mut viel tähän pisteeseen et se tekee mut terveeks, ei niinkää anna oloja. Jotenki tää myös avas mun silmät - vaikka mä nyt saan tolla "lääkkeellä" tän hyvän ja normaalin olon, on mun mahollista saada se myös ilman mitään aineita. Kuhan ensin teen sen hirveen työn ja kärsin 3 viikkoa ne vierotusoireet. Mä en halua olla tällänen, riippuvainen huumeista, en tämä ihminen mikä nyt olen. En usko et täl hetkel viel pystyn siihen, en tähän blogiin viiti kirjottaa niitä syitä mut jouluun asti ainaki on niin paljo kaikkee henkisesti voimii vievii asioita etten vaan pysty nyt tehä sitä. Heti kun saan ne pois alta aion oikeesti lopettaa tän. Mä oon nyt tuntenu itteni ekaa kertaa vuosiin oikeesti iloseks, energiseks ja ei-masentuneeks. Surullista et se fyysinen terveys johtuu subusta, mut lohdullista tietää henkisen hyvän olon saan muillakin tavoin, ja mussa on viel se kyky saada se. Mä uskon et mun on mahollista joku päivä olla yhtä onnellinen ku nyt oon, ilman mitään lääkkeitä tai aineita.
Oon tän aamun aikana saanu enemmän aikaseks ku varmaa koko viime kuun aikana yhteensä. Oon ekaa kertaa koko syksynä oikeesti pirtee. Oon kärsiny ihan kauheesta väsymyksestä elokuun alusta asti eikä mul oo ollu voimii tehä mitään. Ku oon joitain asioita tehny, on ne aina ollu kauheeta pakottamista. Nyt kuitenki esimerkiks lenkitin molemmat koirat tuol kaatosateessa eikä mul ollu ollenkaa sellanen pakotettu olo siihen. Mä nautin noinki arkisesta asiasta. En oo nauttinu mistää pitkii aikoihi, en ees ulkomaanmatkasta tai serenassa käynnistä. Pieni, mutta kuitenki iso asia mulle ku oon ollu pohjalla nii kauan.
Tiiän et tää tunne ei tuu kestää ikuisesti ja se on suurimmaks osaks subun ansiota (ajatukset pysyy niis positiivisis asioissa enkä ajattele kuinka kipee oon) mut kute sanoin, mä tiedän et mä tuun olee viel joskus aidosti onnellinen ja kykenen nauttii elämästä ja just näistä pienistä asioista. Jotenki mun mummin kans puhuminen sai mut ajattelemaan asioita ihan eri valossa ja sai mut paljo positiivisemmaks.
Mä haluan päästä tosta huumeesta irti ja mä tiiän et mä tuun pystyy siihen. Tiiän myös et se tulee olee muutaman viikon ajan ihan helvettiä ja tuun todennäköseseti useempaan kertaan saamaan pahoja ahdistuskohtauksii ja ajatuksii "helposta lopusta" mut viel vahvemmin tunnen et ku onnistun siinä, alkaa mun elämänlaatu taas paranee. Mun mieli on menny pahasti rikki ja sen korjaaminen tulee viemään aikaa mut mä pystyn siihen kyllä.
Alan nyt pikkuhiljaa pudottaa tota annosta nii et pärjään mahollisimman pienel määräl bupree päivässä. Yritän pitää pienii taukoja, ensin vaan päivän ja sit nii pitkii et vierotusoireet tulee. Ku oon saanu sitä laskettuu tarpeeks pitäis mun päästä hoitoon ja saan toivottavasti lääkkeet vierotusoireisii. Eihän ne niitä poista, mut lieventää paljon. Aion kans kysellä oisko mahollista päästä katkolle kaheks viikoks. En tiiä pystynkö olee sielä nii kauaa koska saan pahoja paniikkikohtauksii jos joudun olla yön jossai muualla ku kotona, ja varsinki jos joudun olee yksin, mut aion ainaki yrittää. Niin heikkoina hetkinä ku ajattelen subun olevan vaan ratkasu kaikkeen yritän palauttaa mieleen tän olon mikä mulla nyt on. Subu vie mut vaa syvemmälle kuoppaan kunnes sielt ylöskiipeeminen on mahdotonta. Mä sain ainaki hetken tuntee itteni samaks onnelliseks ja elämänjanoseks ihmiseks ku olin kymmenen vuotta sitten ja teen kaikkeni et pystyn taas olla sellanen.
