torstai 9. lokakuuta 2014

H

Mul on taas paljo asioita tapahtunu iha lähiaikan. Ensinnäki mul alkaa duunit, mut sitä on helpotettu nii et jaksan paremmi, eli työpäivät on toistaseks ainaki lyhyempii ja ne työtehtävät helpompii. Toi on tosi iso asia mulle ja nyt ku vihdoi useen vuoden sairastamise jälkee sain lääkitykse kuntoo nii mahollisuudet päästä arkee kiinni on iha hyvät.

Lisäks onnistuin saamaa pollee käsiini ja vedin sitä vähän aikaa sit ekan kerran elämässäni. Olihan se tosi jees, mut iha liioteltuu ne puheet siit - ainaki mun mielestä. En siit enempää puhu koska en haluu pistää mitää huumeita "hyvään valoon". Toi oli vaa jotenki tosi iso juttu, oon halunnu kokeilla sitä tosi pitkää ja jo 14v puhuin kaverini kaa asioista jotka on pakko kokee ennenku kuolee ja toi oli yks niistä.

Sit viel viimesee asiaa joka piristi tänää kaikkein eniten! Mä sain painon pienimmäks monee vuotee - 48kg ja iha vähä päälle! Sen myötä bmi:ki laski 16 puolelle x) toki se on iha siel yläpäässä mut silti. Edistymistä! Kivointa täs on se etten ees oo tietosesti laihduttanu vaa paino on tippunu iha itestää ku ei oo ollu ruokahaluu. Kelpaa mulle!

Ps. pahottelen kirjotusvirheitä ja sitä jos kuva on jotenki ihmeellisesti. Kirjotin tabletilla ekaa kertaa blogiin ja se oli yllättävän haastavaa


lauantai 24. toukokuuta 2014

waiting

En oo kirjottanu pitkää aikaa ku mun elämä on ollu yhtä sekasortoo. Sit mua pelottaa kirjottaa ku jos joku tuntee mut ja lukee tätä nii mut kyl tunnistaa näist teksteist. Mut ajattelin siit huolimat kirjottaa ja jos joku luulee tunnistavansa mut nii kerro siitä jooko.

Mut jätettiin siis talvella, hetki sen jälkeen ku muutin mun sillosen jätkän kans yhteiseen asuntoon. Oltiin oltu yhessä melkeen 2 vuotta ja se oli koko mun elämä. Meiän ero tuli ihan puskista ja se hajotti mut aika huolella. Olin tosi paskas kunnos muutamii viikkoja ja tein asioita, joita tuun varmaan katuu koko loppuelämäni. Douppii meni aika kiitettävii määrii - yllättäen. Subuu, pirii, pv:tä, paljo bentsoja ja muit rauhottavii, alkoholii, pilvee ja kaikkii edelläolevii sekasi.



Jotenki mä pääsin siitä kuitenki yli ja tutustuin yhteen toiseen jätkään johon sit rakastuin. Alettiin seurustelemaan sen kans ja sain huomata mite paljo terveempi mun nykynen suhde on. En halunnu myöntää sitä talvel, mut mun ja mun exän suhde ei vaa toiminu. Se ei pystyny antaa mulle sitä mitä tarvitsin ja mä olin liian sairas sille. Meiän suhde oli pelkkää riitelyy. Eroominen oli hirveintä mun tän astises elämäs ja sai mut nii hajalle etten oo vielkää päässy siit jaloilleni, mut se avas uusii ovii mun elämään ja anto jotain uutta ja parempaa. En oo koskaa tuntenu itteeni yhtä rakastetuks ja arvokkaaks ku nyt ja iha oikeesti se tuntuu aika hyvältä. Sen verran hyvältä et vaik en välttämät nää mun kultaa kuukausii ja joudun olemaan tosi paljo yksin, nii jaksan silti odottaa sitä.

Onhan se kusista ku alottaa suhteen ja melkeen heti sen jälkeen joutuu olee toisesta erossa nii, ettei ees pysty puhumaa puhelimessa, saati sit nähä ja koskettaa toista. Onneks tiedän et tää loppuu jossai vaiheessa, ja se saa mut jaksaa panostaa mun omaan elämään.



En oo ollu yli kahteen vuoteen näi paljoo yksin ku nyt oon ollu, ja se et joudun opettelee tekee taas ite asioita tekee hyvää mulle. En meinaa saada aikaseks mitään ja monesti ylösnouseminen tuntuu iha ylitsepääsemättömän vaikeelta mut oon mä jotenki selvinny. En ehkä kunnialla mut pärjään kuitenki siedettävästi.

En tosiaan meinaa saada tehtyy yhtää mitää ja esim. tän päivän saavutukset oli suurimmat parii viikkoo: vein koiran lenkille, pyöräilin 5km, kävin suihkussa ja laitoin vaatteet kuivumaa. Wohoo. Et siit voi päätellä kuinka lopussa mun voimat täl hetkel on. Subusta oon yrittäny päästä eroon ja onnistuin olee jonkun viikon ilman mut en sit pitempään kestäny. En saanu lääkkeitä refloihin ja sit tuli taas kaikkee paskaa niskaa nii turvauduin siihe tuttuun ja turvalliseen pään turruttamisee doupilla. Eihä se ees toimi nii enää ku mun kroppa on nii tottunu siihe mut silti teen sitä.



Nyt oon koittanu vaa keskittyy siihe et saan kaikki pakolliset asiat hoidettuu: lenkitettyy koiran, käytyy suihkussa, tehtyy ruokaa (tai ees ottamassa sen jugurtin jääkaapista) ja pidettyy mun asunnon jotenki asuinkelvollisena. Viimenen on aiheuttanu enite haastetta ja tää mun kämppä on taas ku pommin jäljiltä - onneks kukaa muu ku minä ei nää tätä sotkuu. Lisäks mun pitäis yrittää pitää mun kropasta vähä parempaa huolta ku se alkaa taas sanoo itteensä irti.

Mun paino nous yhes vaihees useemman kilon, mut nyt se on taas tippunu siihe n. 50. Tänää aamulla painoin tasan 51. Haluisin sen edelleen alemmas mut en uskalla oikee laihduttaa nii alhasil kaloreil ku ennen, huomaan nimittäin jo nyt et kroppa pistää vastaa. Mun syke on jatkuvasti tosi korkee, aina yli 90. Kyllä, leposyke. Normaali leposyke täl hetkel on 90-105 ku ennen se oli n. 60... Ja ku vähänki liikun nii se nousee heti tosi korkeeks. Esim sellane rento kävely saa mun sykkeen vähintää 140. Jos sit teen jotai vähänki raskaampaa esim. juoksen junaan, nousen portaita tai pyöräilen ylämäen nii meinaa nousta maksimisykkeelle jollo joudun istuu alas useiks minuuteiks et laskis. Ei oo muute yhtää kivaa toi. Varsinki ku paineet on iha päin persettä: Yläpaine oikestaa aina alle 100, välillä jotai 90 mikä sit aiheuttaa huimausta ja kaikkee muut mukavaa.


Sit mul on tosi usei muutenki huono olo. Meinaan pyörtyy useit kertoi viikossa vaikken ees tekis muuta ku kävelen tai nousen ylös, mua oksettaa tosi paljo ja on iha normaalii et parin päivän viikos makaan vaan sängys koko päivän ku oksennan ihan kaiken ulos jos vähänki liikun.

En tiiä mitä mun pitäis tehä ku lääkäri ja hoitaja tietää näist mu sydänongelmist ja sanoo et joo ei ne kyl iha normaalit oo mut ei kuitenkaa lähetä mua minnekkää tutkimuksii? Oon onneks menos lähiviikkoin lääkärille iha muitte asioitte takii nii pyydän et ne kattoo samal mikä mus on vialla.


torstai 30. tammikuuta 2014

new year new me bullshit

Ihan ku joku muuttuis vuoden vaihtuessa. Ennen ajattelin niin, viimeks kuukaus sitte. Vitut se mitään muuttaa. Ja ei, kyse ei oo siitä ettenkö oikeesti uskois siihen, mä uskoin. Ja silti oon ihan samallainen vuodesta toiseen.

Mä oon jotenki kyllästyny olemaan minä. Mul on ollu päässäni miljoonii tavotteita, just siit millaseks haluun tulla. Tiedän et ne mun entiset tavotteet oli sairaita, mahottomia, just sellasii teen 127 asiaa vuorokauden aikana, laihdutan 20kg kuussa, pelkkii 10+ kokeista jne. Nykyään mun tavotteet on ollu jotain ihan muuta - viimeset 3kk mun jokapäivänen tavote on ollu tehä edes 1 asia. Siis mikä tahansa asia - käyn salilla, siivoon, meen näkee kavereita, mitä tahansa sellasta normaalia ja mielenterveyttä edistävää. En pysty edes siihen ja se oikeesti masentaa.

Ajattelin et tää uus vuos muuttais jotenki asioita, et alkasin heti seuraavan jakson alettua käydä koulussa ja saisin tän kevään ja ens syksyn aikana loput kurssit suoritettuu ja kirjotukset alta nii et vuos 2014 alkais vihdoin ilman stressii lukiosta. Kusi heti alkuunsa, sairasloma jatkuu edelleen. En vieläkää pysty käymää koulussa. Joo ok, se nyt ois ehkä ollu liikaa toivottuu mut hitto soikoot mä en saa oikeesti mitään enää aikaseks. Teen listoja, tavotteita, suunnitelmia - kaikki kusee. Koska ei pysty. Oon niin pahasti rikki etten pysty elämään ees tälläst laiskapaskan elämää.

Mä en saa mistään nautintoa, mulla ei oo mitään mikä motivois mua liikkumaan pois sängystä. Ihmiset tekee asioita koska niillä on joku motiivi siihen, ja se motiivi on oikestaan aina hyvä olo. Ei ehkä suoranaisesti mut esim: duuniin koska siitä saa rahaa, rahalla saa asioita jotka tekee iloseks. Mut mitä jos sitä tyydytystä ei oikeesti saa mistään. Miten voi sillon saada ittensä tekemään asioita? Tarttisin ihan oikeesti vastauksen tohon.


maanantai 6. tammikuuta 2014

New life

Oon lähiaikana taas huomannu kuinka helvetisti paskaa tosta aineesta tulee. 100. kerta varmaan ku sanon tän, mut nyt haluun oikeesti lopettaa. Mul on motiivi korkeella, mut niin se on aina tällee alkuu. Sit ku reflat on alkanu, on heti puhelin kädessä ja tunti siitä tällit. Mutta ei tällä kertaa.

Ekaa kertaa sain onneks kunnon lääkkeet tähän lopetukseen. Lisäks mul on ensimmäist kertaa kunnon tukiverkko, mikä varmasti tulee auttaa paljon. Vaik loppujen lopuks se on vaan musta ittestäni kiinni. Mul on kuitenki kuukauden sisällä tullu niin monta positiivista asiaa mitkä tukee tätä lopettamista ja ennen kaikkee normaalii elämää, et tiedän tän olevan helpompaa ku aikasemmilla kerroilla.


Myös mun masennus on hellittäny. Mä oon useempana päivänä tuntenu itteni oikeesti onnelliseks. Oon tajunnu et mul on ihan kaikki mitä tarviin ja vieläki enemmän. Mä en kaipaa täl hetkel mitään. En mitään tavaroita tai ylipäätänsä mitää muuta mun elämään - tää mitä mul on, riittää mulle. Oon onnellinen näin, miks sitä muuttaa. Subu kuitenki syö sitä onnellisuutta, joten haluun siit eroon, et voin olla täysin oma itteni ja nauttii 100% täst elämästä minkä oon vihdoin saanu, ja josta oon aina unelmoinu. Sain siis monta asiaa lähiaikana, ja täl hetkel mun elämä vastaa just sitä mitä oon vuosii pitäny "unelmaelämänä". Oikeessa olin, elän just nyt sitä unelmaani. Mitä vaan varjostaa se kirottu huume.


Ku subua alkaa lopettaa, noi hyvät ajatukset tulee joksi aikaa katoomaan mun päästä, ja ajattelen vaan niitä vetoja. Mä uskon ja toivon et sillon mun ystävät jaksaa muistuttaa mua niistä kaikista hyvistä asioista mitä mulla on, ja siitä et kun ne vaivaset 3 viikkoo on menny ja reflat on ohi, voin vieläki paremmi. Kun pidän nää asiat mielessä, nii mä onnistun. Jos en, niin oon kyllä tosi pettyny itteeni.

Mä oon siis saanu vihdoin kunnon masennuslääkkeet, ja luulen et ne on yks suurimmista syistä miks mieliala on yhtäkkiä kohonnu näin paljon. Mä en siis tarvii subua mihinkään, tiedän sen. Ja ku mulla on nyt kaikki tarvittavat lääkkeet vierotusoireisii, nii ainoo mikä mua estää on se typerä himotus niitä nappeja kohtaan. Ku pidän pään kylmänä nii pystyn kyllä tähän.



Myös tää syömispelleily on jotenki hellittäny. Mä syön alitajusesti just sen verran et pysyn täs painossa. Paino toki heittelee 49 ja 53 välillä sen mukaa mite paljo juon ja syön, mut mahun kaikkiin mun vaatteisiin (tuumakoko 25 tai xs/xxs) joten mitä turhaa stressaamaan. Mä haluun jossain vaiheessa pudottaa vielä ne muutamat kilot, mut se hetki ei oo nyt. 

Lisäks haluun viel kertoo et oon saanu ihanasti mun päivärutiinit kuntoon. Liikun monta tuntii päivässä, ja se ei oo sellast pakkoliikuntaa et laihtuisin, vaan just sellasta mist nautin ja tulee hyvä olo. Oon alkanu syömään terveellisemmin, ja saan siitä fyysisesti hyvän olon, en kauheeta ahistusta koska "hyi ku paljo kaloreita". Nukun hyvin, en liikaa enkä liian vähän. Yleensä saan herättyy siin 11 aikoihi nii et ehin näkee päivänvalooki :D. Iltasin lopetan päivän yleensä rauhallisee iltalenkkii, kunnon venyttelytuokioo telkkarii kattoen ja terveelliseen iltapalaan. 


Yritän jatkaa näin helmikuuhun asti, ja jos voin sillon yhtä hyvin ku nyt ja pääsen siihe mennes siit subusta eroon nii alotan taas koulunkäynnin. Voi olla et tarviin ainaki alkuun bentsoista apuu siihen, mut onneks tiiän et saan niitä. Eikä muute oo tullu niistäkää ongelmii! Mun annoshan on ollu aika iso mut en oo syöny niitä ku tarvittaessa, helposti menee viiski päivää etten ota yhtäkää, ja silti olo pysyy hyvänä. Koulun alkuun kuitenki tarviin ne, se on sen verran ahdistavaa etten haluu ottaa sitä riskii et hajoo pää heti ekana päivänä. Mut turha miettii nii kauas, nautitaan tästä päivästä ja tästä hyvästä olosta mikä on.

Toivottavasti teilläki menee hyvin! Ja toivotaan et vuodesta 2014 tulee parempi ku edellisestä :-)

tiistai 19. marraskuuta 2013

Hope

Kerranki mul on jotai positiivist kirjotettavaa. Mul on viimeset 13h ollu jotenki iha uskomattoman hyvä fiilis enkä tiiä mistä johtuu mut toivon tosiaa et se kestää viel pitkää! Ensin kerron kuitenki parist viime ei-niin-hyvästä päivästä.

Pari viimepäivää oli tosiaan ihan älyttömän tuskasii - en keksi mitään muuta sanaa kuvaamaan sitä olotilaa. Olin ottanu subuu viimeks lauantaina herättyäni ja tiistai aamusta alko se helvetti. Jep, reflathan sieltä tuli. Itkin niitä oloja ku se oli vaan jotai niin hirveetä. Yritin psyykkaa itteeni mut eipä se paljoo auttanu. Tramaleita ja bentsoja söin, ne jeesas vähän, ei kuitenkaa tarpeeks. Niittenki jälkeen oli tosi tuskanen ja ahdistunu olo, hirvee vitutus koko maailmankaikkeut kohtaa, välil oli tukalan kuuma nii et teki mieli kiskoo kaikki vaatteet veke ja mennä jonnekki pakastimee istumaa ja seuraavaks olinki iha jäässä ja tärisin kolmen peiton alla - kuitenki hiki valuen. Ei kivaa. Jokapaikkaan sattuu, oksettaa. Unikaan ei tuu. Ja mainitsinko jo sen ahdistuksen? Ja tuskasuuden.




Jokatapaukses, yritin kuitenki viedä ajatuksii pois tosta ku koko päivän olin vaan maannu oloissani sängyssä. Ylös nouseminen oikeesti autto, ainaki henkisee huonoo oloo minkä koen kaikis asioissa pahempana ku fyysisen. Kävin mun mummin luona kylässä ja se ilahtu nii paljo mun vierailusta et pakosti siin tuli hyvä mieli. Juttelin sen kans kaikkee syvällistä tunnin ajan ja ku lähin kotiin nii oli paljo parempi fiilis. Fyysisesti viel ihan paskana mut se ahistus ja tuskasuus helpotti huomattavasti. En kuitenkaa kestäny sitä fyysistä huonoo oloo nii pakkohan ne subut oli lähtee hakee. Luovuttaja..

Ihmeellistä kyllä tää kaikki herätti mut ihan kunnol, viimestään sillon ku löin ne ekat vedot kolmeen päivään. Kaikki reflat hävis ja jäljelle jäi vaan se hyvä tunne mikä mul oli ollu henkisesti sen jälkeen ku mummin luona kävin. Aloin siin miettii et miks mä oikeesti oon saanu itteni tähän kuntoon. Oon alitajusesti tienny et ennenpitkää tää mun kaman käyttö vie mut viel tähän pisteeseen et se tekee mut terveeks, ei niinkää anna oloja. Jotenki tää myös avas mun silmät - vaikka mä nyt saan tolla "lääkkeellä" tän hyvän ja normaalin olon, on mun mahollista saada se myös ilman mitään aineita. Kuhan ensin teen sen hirveen työn ja kärsin 3 viikkoa ne vierotusoireet. Mä en halua olla tällänen, riippuvainen huumeista, en tämä ihminen mikä nyt olen. En usko et täl hetkel viel pystyn siihen, en tähän blogiin viiti kirjottaa niitä syitä mut jouluun asti ainaki on niin paljo kaikkee henkisesti voimii vievii asioita etten vaan pysty nyt tehä sitä. Heti kun saan ne pois alta aion oikeesti lopettaa tän. Mä oon nyt tuntenu itteni ekaa kertaa vuosiin oikeesti iloseks, energiseks ja ei-masentuneeks. Surullista et se fyysinen terveys johtuu subusta, mut lohdullista tietää henkisen hyvän olon saan muillakin tavoin, ja mussa on viel se kyky saada se. Mä uskon et mun on mahollista joku päivä olla yhtä onnellinen ku nyt oon, ilman mitään lääkkeitä tai aineita.



Oon tän aamun aikana saanu enemmän aikaseks ku varmaa koko viime kuun aikana yhteensä. Oon ekaa kertaa koko syksynä oikeesti pirtee. Oon kärsiny ihan kauheesta väsymyksestä elokuun alusta asti eikä mul oo ollu voimii tehä mitään. Ku oon joitain asioita tehny, on ne aina ollu kauheeta pakottamista. Nyt kuitenki esimerkiks lenkitin molemmat koirat tuol kaatosateessa eikä mul ollu ollenkaa sellanen pakotettu olo siihen. Mä nautin noinki arkisesta asiasta. En oo nauttinu mistää pitkii aikoihi, en ees ulkomaanmatkasta tai serenassa käynnistä. Pieni, mutta kuitenki iso asia mulle ku oon ollu pohjalla nii kauan.

Tiiän et tää tunne ei tuu kestää ikuisesti ja se on suurimmaks osaks subun ansiota (ajatukset pysyy niis positiivisis asioissa enkä ajattele kuinka kipee oon) mut kute sanoin, mä tiedän et mä tuun olee viel joskus aidosti onnellinen ja kykenen nauttii elämästä ja just näistä pienistä asioista. Jotenki mun mummin kans puhuminen sai mut ajattelemaan asioita ihan eri valossa ja sai mut paljo positiivisemmaks.



Mä haluan päästä tosta huumeesta irti ja mä tiiän et mä tuun pystyy siihen. Tiiän myös et se tulee olee muutaman viikon ajan ihan helvettiä ja tuun todennäköseseti useempaan kertaan saamaan pahoja ahdistuskohtauksii ja ajatuksii "helposta lopusta" mut viel vahvemmin tunnen et ku onnistun siinä, alkaa mun elämänlaatu taas paranee. Mun mieli on menny pahasti rikki ja sen korjaaminen tulee viemään aikaa mut mä pystyn siihen kyllä.

Alan nyt pikkuhiljaa pudottaa tota annosta nii et pärjään mahollisimman pienel määräl bupree päivässä. Yritän pitää pienii taukoja, ensin vaan päivän ja sit nii pitkii et vierotusoireet tulee. Ku oon saanu sitä laskettuu tarpeeks pitäis mun päästä hoitoon ja saan toivottavasti lääkkeet vierotusoireisii. Eihän ne niitä poista, mut lieventää paljon. Aion kans kysellä oisko mahollista päästä katkolle kaheks viikoks. En tiiä pystynkö olee sielä nii kauaa koska saan pahoja paniikkikohtauksii jos joudun olla yön jossai muualla ku kotona, ja varsinki jos joudun olee yksin, mut aion ainaki yrittää. Niin heikkoina hetkinä ku ajattelen subun olevan vaan ratkasu kaikkeen yritän palauttaa mieleen tän olon mikä mulla nyt on. Subu vie mut vaa syvemmälle kuoppaan kunnes sielt ylöskiipeeminen on mahdotonta. Mä sain ainaki hetken tuntee itteni samaks onnelliseks ja elämänjanoseks ihmiseks ku olin kymmenen vuotta sitten ja teen kaikkeni et pystyn taas olla sellanen.



tiistai 12. marraskuuta 2013

home is where the heart is

Ensinnäkin kiitos kaikille uusille lukijoille! En oo saanu mitää kirjotettuu mut silti teit on tullu noin monta :o

Subun lopetus ei oo edenny yhtään. Viime vedoista taas 2h, kohta varmaan "ilta"vedot ennenku alan nukkuu. Oon käyttäny joku 8kk texii lähes päivittäin eli aika varma et vierotusoireet alkaa tulla esii ku jossain vaihees tulee väkisin yli kolmen päivän tauko. Psyykkisis on tarpeeks kestettävää, miten jaksan fyysiset?

Toisaalta mun elämä on nytki yhtä kaaosta et ei se pahemmaks voi mennä. Nukun päivät, valvon yöt, välil nukun ilman lääkkeitä 20h. Joskus saatan paastoo 3pv ja sit vetää 2 pizzaa naamaan hyväl omaltunnol. Joskus on päivii ku juoksen 3 eri paikassa allekirjottamassa papereita, käymässä kämppäesittelyssa ja ostamassa pesukonetta. Seuraavana piikitän itteeni sörkän kerrostalon kulman takana ja oksennan bussiin. Mun elämässä ei oo mitää kunnon rutiinia, ei sellas ankkurii mil saisin itteni paikoilleen. Tasapainoilen muurilla ja välillä sen tasapainoilun lomassa hypin puolelta toiselle päättämät kumpi niistä on se mun puoli, jos kumpikaan.

Mä oon jotenki luovuttanu toistaseks. Mun elämä on ikäänku tauolla nyt. Kohta tulee tapahtuu tähänastisen elämän suurin muutos, joka toivottavasti muuttaa mun elämän ihan kokonaan sellasen normaaliin suuntaa. Se voi mennä myös toisin päin, jollon annan itteni mennä ihan pohjalle. En tiedä kumpi on todennäkösempi, enkä välttämättä ees kumpaa haluisin. Haluaisin haluta ensimmäistä vaihtoehtoo, mut miten pakottaa itteensä haluamaan jotain? En tiiä, jos joku tietää voi kertoo.

Myös laihdutusinto on taas alkanu palautuu. Katotaanko saisinko jouluks muutaman kilon pois, ja missä vaiheessa pääsen vaikka 47 kiloon. Täl hetkellä paino on 52 mikä on oikein hyvä, oon melkeen kuukauden syöny päivittäin normaalisti eli sen 1500-2000kcal. Paino nousee aina jonku 2kg ku lopettaa laihdutuksen ja seki vaan siks ku nesteet tulee takasin. Pysyvää laihtumista on siis tullu ku kuukauden oon syöny normaalisti enkä liikkunu paljoo paskaakaa eikä siltikää paino oo noussu samoihi lukemii ku alottaes. HAH siitä saitte te jotka väititte ettei paino tipu pysyvästi alle 1000kcal dieetillä. Kyllä muuten tippuu, myös mulla, vaikka mun aineenvaihdunta on viel normaalii hitaampi subutexin kiskomisen takia.

Yritän ryhdistäytyy tän päivittämisen suhteen. Ei vaan oo kauheesti ideoita, tekisinkö vaan normaaleja postauksii vai yrittäsin keksii jotain erillaista. Kysymys? Joku mis pyydän mun poikaystävää kertoo miten se näkee mun ongelmat? Joku muu vähä erikoisempi..?

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

49.5!

Hyi ku on ollu hirveet pari päivää, ei niistä sit sen enempää. Valitan tääl muutenki nii paljo et mielummi kirjottelen niist positiivisist asioist ku niit joskus tulee :)

En oo taas pahemmi kattonu mitä syön ku on ollu näit muit ongelmii et kelasin panostaa paino pudottamisee kuha muil elämän osa-alueil vähä helpottaa. Tänää kävin pitkäst aikaa vaa'alla ja meinas leuka pudota lattiaa ku näin paljo painan: 49.5! Mite on mahdollista et paino putoo noi paljo vaikkei ees kato mitä suuhunsa pistää? Nyt siis bmi 17.5 ja vihdoi toi 50kg alitettu :) Hyvä fiilis vaik tuntuu ette millää tavalla ois "ansainnu" tätä, enhä mä oo lisänny liikuntaa ollenkaa tai muutenkaa nähny vaivaa tän eteen.

Muutenki tuntuu et tää kaikki vähä helpottaa. Koulusta mul on ollu koko vuode iha saatanasti poissaoloi ja stressaan tosi paljo mite ne vaikuttaa numeroihi. En muutenkaa jaksa lukee kokeisii ollenkaa ja tunneillaki seuraamine on ihana päivästä kiinni. Ilmeisesti mä pärjään täst kaikest huolimat ihan hyvin, nytku koenumerot tuli wilmaa nii pelkkii 7 ja 8. Toki noi numerot ois parempii jos poissaolot vähenis, maikat sano iha suoraa et laskee mun numeroo 1 tai 2 niitte poissaoloje takii vaik kaikki on selvitettyjä ja niihi on iha hyvät syyt :<


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Again and again

Oon täl hetkel yrittäny tosissani lopettaa subun käyttöö. Sitä on nyt puole vuode aikan tullu otettuu iha helvetisti, pisin tauko ollu 4 päivää. Viime kuukausie aikan jo yhe päivä tauko alko tehä tiukkaa. Nyt oon onneks saanu bentsoja helpottamaan tätä lopetusta/vähentämistä mut ihan kuivil en oo silti pystyny olee. Lääkärin kans puhuttii et pitäis nyt vaa subust päästä eroo, käsitellää mun muut päihteitte käytöt sit sen jälkee ku niist en kuitenkaa oo riippuvaine.

Viimeset viikot menny siis aikalail niin et kahten päivänä viikos oon ottanu subuu, yhten päivän joko juonu tai ottanu nopeit ja sit muin päivin bentsoi 6kpl. Onha tääki askel parempaa suuntaa. Seuraava tavote viikko ilman...? Sit ku onnistuis sii vois koittaa päivä kerrallaa olla ilman, tai ainaki vähentää sitä käyttöö nii et pari kertaa päivässä ois pari kertaa kuukaudessa...

Syömisten kans taas menee vähä mite sattuu. Syön miten tekee mieli eikä paino oo sanonu mitää. Siinä 50 paikkeilla se keikkuu. Näitte lopettamisyrityste kaa on nii hirveit ongelmii etten ees haluu kuvitella mitä jostain paastosta seurais. Pää räjähtäis?

Nukkumisestakaa ei tuu mitää. Viime yöki meni iha helvetiks, nukuin 4h. Nyt kello o puol 2 eikä väsytä pätkääkää. Menny bentsoi mukava määrä ja ketipinoreitaki pitkäst aikaa mut ei vaa uni tuu. Nyt on vaa inhottavan sekava olo. Oon sit koittanu olla hyödylline ja laitoin tollaset sivut toho ylös. Luonnoksis on enemmän sh liittyvii, jo nois tuli nii paljo ajatuskatkoksii ja random säätöö et antakaa anteeks jos niis on jotai aivopierui enkä jaksanu muitte sivuje kaa alkaa vääntää.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Gone too far, yeah I'm gone again

Notkuttaa ihanasti, kaikki murheetki on poissa. Ei itketä eikä ahdista enkä mieti näit mun miesongelmii. Nukuin koko eilisen päivän, pitkäst aikaa sain lepää kunnol. Yli viikon oon nukkunu vaa muutaman tunnin/yö nii lepo tuli tarpeesee.

En jaksa tännekkääl itkee mun ongelmist ku ne ei päällimmäisen oo mieles joten keskityn yhtee tosi mukavaan asiaan: laitoin tänää pitkäst aikaa tuumakoon 25 farkut jalkaan jota käytin viimeks 45 kilosen. Sen jälkee ku lihoin tosta ne ei oo mahtunu mun jalkaa. Muutama kuukaus sit kokeilin eikä ne menny puolta reitee ylemmäs. Nyt ne kuitenki istuu täydellisesti, ei purista yhtään! Tunnen oloni ihanan pieneks :) *kuva poistettu*

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Please don't hate me after that

Tuun varmaa menettää kaikki lukijat tän postaukse jälkee. En kuitenkaa haluu valehdella tääl enkä pysty kirjottaa kaikist asioista jos en oo ensin selittäny tätä. Ku oon julkassu tän nii varmistuin siitä et tuun olee ikuisesti anonyymi, en ikinä laita omaa naamaani tai nimeeni tänne. Tosin onko sillä nii väliä, en vakavasti oo ajatellu muutenkaa näyttää tätä blogii tutuille.

Taisin olla joku 15v ku ensimmäise kerra päätin et haluun kokeilla aineita. En ollu sillo ees juonu mitää, kokeillu vaa yhen ainoon kerra röökii. En muista mistä se ajatus tuli mut en päässy siit eroo. Halusin vaa kerran kokee millast on vetää nopeita, ehkä ne essot oli kaikkein suurimpan pakkomielteen.


En tuntenu ketää nistei ja mu kaverit ois varmaa saanu kohtakse jos oisin niille sanonu. En siis tehny oikee mitää asian suhtee ennenku lukion ensimmäisellä, just 16v täyttäneen. Sillon sain kuulla et yks tuttu oli laitokses just aineitte takii. Laitoin sille sit fb viestii et haluun nähä sen kuha pääsee pois. Ei se mua vakavasti ottanu mut lupas kuitenki nähä. Oli joku elo-syyskuu ku otin siihe yhteyttä ja se oli laitoksessa puol vuotta. En jaksanu nii kauaa venaa eli alotin juomisen ja dokausreissuil tutustuin ihmisii milt voisin jotai saada. 

Ei menny kauaakaa ku poltin ekaa kertaa pilvee eikä se kolahtanu yhtää. Monet sano et se johtuu ekast kerrasta mut ei se tuntunu kymmenenkää kerra jälkee. Jatkoin niitte vahvempie metsästämistä ja joskus lokakuussa sain vihdoin pirii. Ostinki sitä heti 5g ku olin saanu kokee kui perseest sen metsästämine oli. Yks mun kaveri oli mukan ostamas sitä, olin useit kertoi ollu sen kaa dokaamas ja seki oli alkanu ajattelee et haluu kokeilla.


Jo ensimmäisel kerral tiestin et tää on se mun juttu. Siit tuli aivan vitun hyvä olo, jopa parempi ku olin ajatellu. Olin ihan täynnä energiaa, kaikki oli ihan saatanan siistii enkä muista et oisin koskaa ollu nii sosiaaline. Laskut oli seuraavan aamuna iha perseestä mut silti käytin tota säännöllisesti, kerran tai pari viikossa. Juomine loppu täs vaihees. Ekat kerrat vedin suun kautta, myöhemmi nenää. Se tuntu ihan vitun kauheelta ku kitkerä myrkky alko valuu kitalakee pitki mut silti tein sitä. Täs vaihees tiesin ettei tää tuu kokeilemisee jäämää mut lupasin itteleni et ei yli 2 kertaa viikossa, ei ikinä suonee ja ei hitaita koska niihi jää helpommi koukkuu.

Liiottelemat voin sanoo et täs vois hyvi olla mun silmä puolen gramman jälkee. Pupillist tulee oikeesti tollaset lautasen kokoset ja on vitu härön näköstä ku kulkee stadissa ja tommoset tulee vastaa. Jo ekan iltana yks jätkä katto meit sillee pitkää ja totes et ollaa taidettu vetää pirii sinä iltana, ei oo ikin nähny nii laajentuneit pupillei. Aloin pelkää et kytät huomaa asian ja kuumottelinki sitä varmaa pari kuukaut :D



Pari kuukaut meniki tällee. Välil oli parin viikon taukoi, välil vedin vähä enemmä. Sit tuli vihdoi helmikuu ja se meiä tuttu pääs laitoksesta. Odotin sitä ku kuuta nousevaa, mul ei ollu enää mitää päällä ja tiesin et saan siltä ihan mitä tahansa haluun.

Täst eteenpäi hengasin yleensä viikoloput sen nistin luona. Ei menny kauaakaa ku rikoin ne lupaukset mitkä ittelleni tein. Piikitin ensimmäisen kerran jo saman kuun aikana, samoin ku kokeilin subuu. Sen jälkee ku heitin pirii ekan kerran hihaa en oo enää muil tavoil ottanu. Se on ihan vitun likasta, säälittävää ja narkkarimaista mut iha liia kokuttavaa. Ne nousut mitä siit tulee on ehkä paras olo ikinä. Täs vaihees ku kaikki muut teki sitä ympäril se ei ees tuntunu nii väärältä. En osaa sanoo tuntuuko nytkää ku oon piikittäny itteeni useit satoja kertoja. En mä silti haluu sitä tehä kenenkää muun ku muitte narkkareitte kans.


Täst se kunnon narkkaaminen sit alko. Subusta tuli ihan vitun paha olo ekoil kerroilla. Oksensin kaiken ulos ja olin ihan paskana. Silti jäin siihe koukuu. En osaa sanoo mikä siin on nii kokuttavaa koska 99% ihmisistä on yhtä paskan ekan kerra jälkee ku minä. Silti sitä vaa haluu lisää ja täl hetkel just subu on isoin ongelma suomes. Jotenki se henkine hyvä olo peittää sen huonon. Näin ihanii valveunii ja ku vaa makasin paikallani nii oli jotenki nii jees olo. Iha päivastane ku pirist mut silti hyvä.

1.5v mun elämä on sit menny nii. Pirii vedän enää harvoin, tänä aikana alle 3g. Subuu sitte? Yks nappi maksaa 40e ja siit riittää n. 16 kerraks. Mul on menny pelkkää subuu tuhansii euroja. Voitte siit nopeesti laskee kuinka vitusti oon sitä käyttäny. Maalis-huhtikuun aikan se piikittämine vakiintu nii et oon kai vaa 2 kertaa käyttäny jollai muul taval. Ja se oli sillo ku ei vaa ollu värkkejä ja oli pakko saada.


Välillä oon onnistunu pitää taukoja. Oon kerran kokenu subun vierotusoireet ja ne oli nii hirveet et ei enää ikinä. Sen takii oon onnistunu vähentää nii et vedän viikon ja pidän viikon tai pari taukoo. Joskus talvel onnistuin olee melkee puol vuot ilma, sit alotin taas. Mä en rehellisesti edes haluis lopettaa. Mul ei oo mitää motivaatioo siihe, en keksi yhtäkää hyvää syytä. Ok mun kroppa on iha paskas kunnossa, toho menee helvetisti rahaa, pelkään et jään kiinni, poikaystävä ei tykkää... Mut silti. Mitä ainetta tahansa vetää nii siit tulee hetkeks hyvä olo. Ja masentuneelle ees ne yhet hyvät päivät merkitsee aika paljo. Unohtamatta sitä et ruokahalu katoo kokonaa. Aineissa ollessa ajatuski ruuasta oksettaa. Jos erehtyy syömää nii on fyysisesti nii paha olo kokoaja et laatta tulee väkisin.

Mä toivon et kukaan teistä ei oikeesti kokeile aineita. Vaik mä jollai taval niit ihkutanki täs nii se on vaa karu fakta et ne vie mukanaa. Jokaset vedot tappaa pienen osan sua ja sun persoonallisuutta. Sitä huumeitte huonoo puolta ei huomaa ennenku on vetäny 10, 20, 50 kertaa. Siin vaihees ku sen huomaa ei enää haluu lopettaa. Huumeet tekee sust ihan eri ihmisen eikä millää hyväl taval. Mä oon jotenki onnistunu pitää elämästä kiinni ku kukaa muu mun läheisist ei käytä mut ne joitte koko kaveripiiri on narkkareita.... No, toiset on kuollu ja toiset muute vaa nii pohjal ku mahollista.