maanantai 6. tammikuuta 2014

New life

Oon lähiaikana taas huomannu kuinka helvetisti paskaa tosta aineesta tulee. 100. kerta varmaan ku sanon tän, mut nyt haluun oikeesti lopettaa. Mul on motiivi korkeella, mut niin se on aina tällee alkuu. Sit ku reflat on alkanu, on heti puhelin kädessä ja tunti siitä tällit. Mutta ei tällä kertaa.

Ekaa kertaa sain onneks kunnon lääkkeet tähän lopetukseen. Lisäks mul on ensimmäist kertaa kunnon tukiverkko, mikä varmasti tulee auttaa paljon. Vaik loppujen lopuks se on vaan musta ittestäni kiinni. Mul on kuitenki kuukauden sisällä tullu niin monta positiivista asiaa mitkä tukee tätä lopettamista ja ennen kaikkee normaalii elämää, et tiedän tän olevan helpompaa ku aikasemmilla kerroilla.


Myös mun masennus on hellittäny. Mä oon useempana päivänä tuntenu itteni oikeesti onnelliseks. Oon tajunnu et mul on ihan kaikki mitä tarviin ja vieläki enemmän. Mä en kaipaa täl hetkel mitään. En mitään tavaroita tai ylipäätänsä mitää muuta mun elämään - tää mitä mul on, riittää mulle. Oon onnellinen näin, miks sitä muuttaa. Subu kuitenki syö sitä onnellisuutta, joten haluun siit eroon, et voin olla täysin oma itteni ja nauttii 100% täst elämästä minkä oon vihdoin saanu, ja josta oon aina unelmoinu. Sain siis monta asiaa lähiaikana, ja täl hetkel mun elämä vastaa just sitä mitä oon vuosii pitäny "unelmaelämänä". Oikeessa olin, elän just nyt sitä unelmaani. Mitä vaan varjostaa se kirottu huume.


Ku subua alkaa lopettaa, noi hyvät ajatukset tulee joksi aikaa katoomaan mun päästä, ja ajattelen vaan niitä vetoja. Mä uskon ja toivon et sillon mun ystävät jaksaa muistuttaa mua niistä kaikista hyvistä asioista mitä mulla on, ja siitä et kun ne vaivaset 3 viikkoo on menny ja reflat on ohi, voin vieläki paremmi. Kun pidän nää asiat mielessä, nii mä onnistun. Jos en, niin oon kyllä tosi pettyny itteeni.

Mä oon siis saanu vihdoin kunnon masennuslääkkeet, ja luulen et ne on yks suurimmista syistä miks mieliala on yhtäkkiä kohonnu näin paljon. Mä en siis tarvii subua mihinkään, tiedän sen. Ja ku mulla on nyt kaikki tarvittavat lääkkeet vierotusoireisii, nii ainoo mikä mua estää on se typerä himotus niitä nappeja kohtaan. Ku pidän pään kylmänä nii pystyn kyllä tähän.



Myös tää syömispelleily on jotenki hellittäny. Mä syön alitajusesti just sen verran et pysyn täs painossa. Paino toki heittelee 49 ja 53 välillä sen mukaa mite paljo juon ja syön, mut mahun kaikkiin mun vaatteisiin (tuumakoko 25 tai xs/xxs) joten mitä turhaa stressaamaan. Mä haluun jossain vaiheessa pudottaa vielä ne muutamat kilot, mut se hetki ei oo nyt. 

Lisäks haluun viel kertoo et oon saanu ihanasti mun päivärutiinit kuntoon. Liikun monta tuntii päivässä, ja se ei oo sellast pakkoliikuntaa et laihtuisin, vaan just sellasta mist nautin ja tulee hyvä olo. Oon alkanu syömään terveellisemmin, ja saan siitä fyysisesti hyvän olon, en kauheeta ahistusta koska "hyi ku paljo kaloreita". Nukun hyvin, en liikaa enkä liian vähän. Yleensä saan herättyy siin 11 aikoihi nii et ehin näkee päivänvalooki :D. Iltasin lopetan päivän yleensä rauhallisee iltalenkkii, kunnon venyttelytuokioo telkkarii kattoen ja terveelliseen iltapalaan. 


Yritän jatkaa näin helmikuuhun asti, ja jos voin sillon yhtä hyvin ku nyt ja pääsen siihe mennes siit subusta eroon nii alotan taas koulunkäynnin. Voi olla et tarviin ainaki alkuun bentsoista apuu siihen, mut onneks tiiän et saan niitä. Eikä muute oo tullu niistäkää ongelmii! Mun annoshan on ollu aika iso mut en oo syöny niitä ku tarvittaessa, helposti menee viiski päivää etten ota yhtäkää, ja silti olo pysyy hyvänä. Koulun alkuun kuitenki tarviin ne, se on sen verran ahdistavaa etten haluu ottaa sitä riskii et hajoo pää heti ekana päivänä. Mut turha miettii nii kauas, nautitaan tästä päivästä ja tästä hyvästä olosta mikä on.

Toivottavasti teilläki menee hyvin! Ja toivotaan et vuodesta 2014 tulee parempi ku edellisestä :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti