Bring the drugs baby, I can bring the pain

Ensin laihdutusasiat ku sen takiihan tän blogin alunperin tein. Paino illalla 57.3, tyytyväinen oon. Syömiset on menny iha ookoosti, vielki tulee vähä turhan paljo kaloreita päivässä mut yritän pikkuhiljaa vähentää niitä. Ja kaloreita en siis laske, mun sairas pää on vaa oppinu ruokien kalorimäärät ja rekisteröi kaiken jonnekki alitajuntaa. En kuitenkaa haluu ainakaa viel laittaa tarkkaa määrää, se aiheuttaa vaa sortumisii jost seuraa lisää mättäämistä koska "päivähän on muutenki jo pilalla ku söin sen yhen ylimmääräsen mandariinin ja kalorit ylitty 20".

Ja sitte siihe angstauksee. Mun koko elämä valuu jotenki käsistä. Oon taas viimeset 2vk vaa itkeny iha turhista asioista. Saatan olla iha ilonen ja pirtee ja sit yhtäkkii alan itkee. Ilman mitään syytä. Ja sitähän kans kestää. Tänääki aloin itkee terapiassa. Ensimmäinen kerta, hävetti iha kauheesti. Vaikkei ehkä pitäis. Viime viikolla en päässy tallille asti ku hajoilin nii paljo junassa enkä sen näkösenä mihinkää kehannu lähtee. Sama juttu koulussa, itkin nii paljo et oli pakko lähtee himaa. Samahan se on et lukittaudunko vessaa vai meenkö kotii.

Ja tän takii mun koulunkäynti menee iha perseellee. Lennän kursseilta poissaolojen takii, toiset maikat kattoo sormien välistä mut ei silläkää mitää välii oo ku en kuitenkaa osaa niit asioita ku en käy tunneilla. Viime jakson vedin rauhottavilla yms shaiballa jonka ostin kadulta, nyt loppu rahat ja lopputulos näkyy. En vaan pysty elää normaalisti.

Tänpäiväsen terapian jälkee päätettii vaihtaa masennuslääkettä ku ei siit mitää apuu oo vaikka annos onki maksimis. Ja vuoden oon sitä popsinu. Saa nähä millane must tulee ku tää pudotetaa nollaa. Flippaanko kokonaa?