It will never end

Mä en pysty elää itteni kanssa. Mul on ihan kokoajan paha olo, en tee muuta ku itken kokoajan. Ja lääkkeitte lasku alotettii tänää.. Vuos sitte (olin jo sillo ollu vuosii masentunu) lupasin ittelleni et tarvii kestää enää vuos. Jossen oo 18.6. terve nii tapan itteni. Ja siihen on kuukaus. Oonko? No en. Vaan voin pahemmi ku koskaa aiemmi.

On säälittävää kui nii pienet asiat saa mut voimaa nii huonosti. Eiline riideltii poikaystävän kans ja tänää ensimmäine asia minkä huomasi oli viesti silt. Menee kuulemma kaverillee. Ja sen takia oon itkeny tääl viimesen 2h. Mä en ymmärrä miks muhun sattuu nii paljo, mikä mus on vikana ku oon tämmöne mut en oikeesti vaa jaksa.

Koska oon maailma säälittävin ihmine laitoin poikaystävälle viel tänää viesti et "oikeesti pyydän etkö vois tulla meille mä en iha oikeesti pärjää yksi". Kadutti heti ku sain sen lähetettyy. Ei meiä suhde toimi ku oon tälläne. Ja vastauski tulee olemaan ei.

Lopetin koulunki kokonaa. En käyny siel ollenkaa, sillon ku kävin nii itkin vaa hysteerisenä. Eikä siihenkää mitää syytä ollu.

Ainoo asia mikä ees vähä lohduttaa on bentsovarastot. Ei niit mulle oo määrätty, pöllin ne mut ei jaksa paljoo kiinnostaa. Ku niit vetää tarpeeks ja alkon kaa alas nii saa pään tyhjäks. Ees hetkeks.